Suurtehoimurointi ja -puhallus ratkaisevat monia haasteita rakennustyömailla

AuraCleanin työntekijä imee sepeliä paineauton letkulla, jotta sepeli voidaan puhaltaa uuteen kohteeseen suurtehopuhalluksen avulla.

AuraCleanin imu- ja puhalluspalveluita tarvitaan usein erilaisissa rakennus- ja saneerauskohteissa. Haasteena voi olla esimerkiksi suurten maa-ainesmäärien poistaminen rakennusten alta tai kapillaarikatkon puhallus rakennusten alle. Suuritehoinen kalustomme on paikallaan silloin kun kohteeseen on hankala kulkea ja urakka on liian suuri lapioitavaksi.

Suurtehoimurointi: Materiaalien nopea poistaminen

Suurtehoimurointi on näppärä, nykyaikainen ja tehokas menetelmä erilaisten irtomateriaalien poistamiseen lähes millaiselta tahansa rakennustyömaalta. Autoillamme pystytään imemään suuria määriä materiaaleja, kuten sahanpurua, hiekkaa, savea, mursketta tai multaa. Toisinaan taas täytyy siirtää tai poistaa ensin aineksia pois tieltä, jotta varsinaisiin korjaus- tai rakennuskohteisiin päästään käsiksi.

Imuautomme mahdollistavat materiaalien tarkan ja tehokkaan poistamisen hankalastakin paikasta. Esimerkiksi syvistä kaivannoista tai kapeista kohteista voidaan imuroida pois tavaraa, joka vaikeuttaa työskentelyä tai hidastaa rakentamisen seuraavia vaiheita. Näin työskentelytila pysyy esteettömänä, eikä projekti laahaa ainakaan ympäristösyistä.

Työmailla kertynyt maa-aines tai muu irtomateriaali voidaan poistaa nopeasti, jotta seuraavat työvaiheet, kuten asennustyöt tai täytöt, päästään aloittamaan ilman viiveitä. Ajallisten säästöjen lisäksi imuroinnilla voidaan vähentää myös manuaalisen työn tarvetta ja lisätä työmaan turvallisuutta, kun raskaita materiaaleja ei tarvitse siirrellä käsin.

Sinun ei myöskään tarvitse huolehtia imuroidun aineksen sijoittelusta, sillä palveluumme kuuluu jätteiden poisvienti ja oikeaoppinen hävitys tai kierrätys. Tarvittaessa kippaamme lastin haluamaasi paikkaan säilytykseen uudelleenkäyttöä varten.

Katso palvelusivu: Suurtehoimurointi

Suurtehopuhallus: Materiaalien siirtäminen ja asentaminen

Rakennustyömailla suurtehopuhalluksen suurimpia hyötyjä ovat – samoin kuin imuroinnissa – nopeus ja tehokkuus verrattuna perinteisiin menetelmiin, kuten materiaalin siirtoon lapiolla tai koneellisesti. Puhaltamalla voidaan siirtää mm. vaahtolasia, sepeliä, soraa ja muita rakennusmateriaaleja vaikeapääsyisiin paikkoihin, kuten perustuksiin, täyttöihin ja ontelotiloihin.

Erityisen näppärää suurtehopuhallus on sellaisissa vaativissa kohteissa, joissa perinteiset siirtomenetelmät olisivat liian hitaita tai kalliita. Uudisrakentamisen lisäksi puhallus soveltuu erinomaisesti saneerauskohteisiin, joissa tarkka ja siisti materiaalinsiirto on tärkeää vanhojen rakenteiden suojaamiseksi ja vaurioiden välttämiseksi.

Puhaltamalla materiaaleja voidaan myös asentaa tarkasti ja tasaisesti. Tämä varmistaa, että esimerkiksi täyttöihin käytettävät materiaalit levittyvät tasaisesti ilman ylimääräistä käsittelyä, mikä nopeuttaa työmaan valmistumista ja vähentää virheiden mahdollisuutta.

Katso palvelusivu: Suurtehopuhallus

Aikataulujen nopeutuminen ja kustannustehokkuus

Rakennustyömaalla aika on rahaa. Yksi suurtehoimuroinnin tai -puhalluksen keskeisistä eduista onkin työn ja aikataulujen nopeutuminen. Kun materiaaleja voidaan poistaa ja siirtää ketterästi, työskentelyä ei tarvitse keskeyttää odottamaan esimerkiksi manuaalisia siirtoja tai raskaan kaluston käyttöä. Tämä vähentää seisonta-aikoja ja pitää projektin paremmin hallinnassa.

Kustannustehokkuus on toinen merkittävä etu; vaikka suuritehoinen puhallus ja imurointi vaativat erityistä kalustoa ja ammattitaitoa, palveluilla voidaan säästää työvoimakustannuksia ja vähentää materiaalihävikkiä. Samalla työmaan yleiskustannukset pienenevät, kun aikaa vievät ja tehottomat työvaiheet vähenevät.

Ota yhteyttä AuraCleanin ammattilaisiin

Joustavuus erilaisissa projekteissa

Kolmas merkittävä etu näissä palveluissa on joustavuus. Olipa kyseessä uudisrakennus, suuri saneerauskohde tai teollisuusrakentaminen, suurtehoimuroinnin ja -puhaltamisen menetelmiä voidaan mukauttaa vastaamaan erilaisten kohteiden tarpeita.

Imurointi mahdollistaa tarkat ja siistit materiaalin poistot, kun taas puhallus tarjoaa nopean ja tarkan tavan asentaa ja siirtää rakennusmateriaaleja paikkoihin, joihin perinteiset menetelmät eivät sovellu.

Tämä joustavuus tuo mukanaan merkittävää lisäarvoa erityisesti kohteissa, joissa aikataulupaineet ja tilan rajallisuus asettavat haasteita.

Yhteenveto (etkö jaksanut lukea koko tekstiä? Lue tämä):

Suurtehoimuroinnilla voidaan imeä nopeasti ja tehokkaasti suuriakin määriä irtoainesta paikoista, joihin ei mahdu kaivinkoneella ja joissa menisi ikä ja terveys lapioimalla.

Suurtehopuhallus on ikään kuin suurtehoimuroinnin vastakohta. Vehkeetkin ovat suunnilleen samat, mutta imuttelun sijaan letkun päästä lentää tavaraa.

Kiinnostuitko?

Tutustu tarkemmin imu- ja puhalluspalveluihimme ja tilaa AuraCleanin ammattilaiset tehostamaan sinunkin työmaatasi!

Scroll to Top